väsy.

Kun on vaan nyt niin väsyttänyt.

Fiilis, joka on ollut aika vallitseva aika pitkään. Lapsuudesta varmaan ainakin varhaisteiniyteen saakka olin hyvinkin lahjakas nukkumaan, ja porukat heitti usein läppää siitä, miten mun sängyn alla voisi räjäyttää vaikka pommin, ja tämä neiti vaan jatkaisi sikeiden vetämistä. Noh, sitten tuli teinivuodet ja tietenkin teinivuosien ongelmat - varsinkin öiden ensimmäiset tunnit käytettiin paljon ennemmin omassa huoneessa hiljaa jumppailuun, ympäriinsä ravailuun, henkiseen hajoiluun, ynnämuuhun hyvin terveeseen touhuun. Ehkä koomisimpia muistikuvia ovat ne, kun olen yöllä hiljaa hipsinyt olohuoneeseen polkemaan kuntopyörää, kokoajan varuillani kuulostellen, että eihän nyt vaan kukaan herää. Perus 15-v Susannan iltapuuhia, jeps.

Tuolloinkin nukuin "sentään"muistaakseni ainakin sen 5-7h yössä, mutta toki myös muiden elintapojen vuoksi olin 24/7 pienessä väsyhorroksessa, jota pidin silloin aivan normaalitilana. Käsistä homma karkasi vasta sinä kesänä kun olin 18 vuotta, ja elämässä oli homma ja osa-alue yksi jos toinenkin vähän levällään. Pahimmillaan varmaan koko heinä-elokuun nukuin yössä sen 3-5 tuntia, olin töissä 6-9h päivässä, ja kuutena päivänä viikossa ravasin salilla. Eihän siellä mitään kehittävää saanut aikaan, mutta se oli ehkä niille henkisen hyvinvoinnin rippeille suht iso henkireikä. Tolta ajalta muistan niin elävästi sen, kun joinan öinä sain nukuttua "jopa" sen 7h, ja huomasin aamulla että kappas, en ookkan ihan kuolemanväsynyt, vaan pelkästään superväsynyt.

Noiden vuosien jälkeen oon pistänyt unen prioriteettilistalla vähän korkeammalle, ja ongelmalliset kaudet on aiheutuneet joko kofeiinista tai useista aikaisista kouluaamuista - yleensä molemmista. En tiedä onko Haaga-Helian tuntijärjestelmistä vastaavien mielestä joku hauska pikku jekku pistää opiskelijat vuoden viimeisen periodin (eli loka-joulukuussa olevan) aikana kiirehtimään tunneille jo aamukahdeksaksi. Yhdistettynä tähän vuoden pimein aikajakso, ei lopputuloksena todellakaan ole mikään hyväuninen ja energinen periodi. Varsinkin ekana opiskeluvuonna se ilmeni mulla todella vahvasti huonounisena kofeiinioravanpyöränä; NOCCO:illa revittiin silmät auki aamutunneille, latureilla potkittiin elimistö ja pää hereille treenille ja edellä mainitut kofeiinisetit sitten varmistivat sen, ettei uni tullut missään nimessä ainakaan ennen puoltayötä. Viimevuonna tietoisesti yritin välttää tätä, ja vähensinkin syksyn mittaan latureiden nauttimista, mutta kyllä jotkut viikot vaan meni vieläkin tohon kastiin.

Kofeiini. Oh that sweet devil. Näin yleisenä informaationa siis, että mähän oon vielä vähän kofeiiniyliherkkä, joten se ei todellakaan sovi mun elämässä yhteen edes kohtuullisten yöunien kanssa. On ollut useita kertoja, kun oon jopa jo aamupäivällä heittänyt laturin naamaan ja lähtenyt salille, ja sitten vielä 1-3 välillä yöllä pyörinyt sängyssä aivan valveilla. Viimelauantaina oli 9,5 työvuoro jonka alussa olin vähän unihorroksessa, joten päätin kumota pari kuppia kahvia, ja hyvä etten juossut ympyrää ja alkanut tekemään X-hyppyjä ympäri liikettä, kun kevyesti saattoi kofeiini potkia taas. Näiden perusteella tietysti vähän yksinkertaisempikin ihminen olisi saattanut pistää pillit pussiin kofeiinin kanssa jo ihan hyviä hetkiä sitten. Mutta kai tässä on myös vähän semmonen juttu kuin joissain miesasioissa, että välillä joidenkin hommien kanssa vaan lyö päätä seinään kerran toisensa jälkeen ennenkuin tajuaa. Heh.

Mutta siirrytäämpä nykyhetkeen! Innostus tekstin kirjoittamiseen tuli siitä faktasta, että vaikka kofeiinin kanssa ollaan tehty bänät jo viikkoja sitten (okei unohtakaa tässä toi viimelauantaista kertominen, se oli ihan rehellinen repsahdus), on yleisvire ollut viikkoina silti aika väsynyt. Esimerkiksi toissayönä simahdin töiden jälkeen aika totaalisesti jo ennen iltakymmentä, ja vedin sikeitä ihan lahjakkaasti aamukasiin saakka. Silti olin töistä kotiutuessa vahvasti päikkärifiiliksellä, ja nukuin vielä tunnin ennen salille lähtöä. Ja arvatkaa mitä? Silti väsytti.

Faktana tähän voidaan lisätä myös se, että ainakin vuosia sitten oon arvioinut mun optimaaliseksi unentarpeeksi noin 7,5h, ja sillä tunsin olevani virkeä. Toki nykyään kroppa todennäköisesti vaatisi sen puolituntisen ainakin enemmän, mutta pitkiä aikoja oon omaa arkeani pyörittänyt hyvällä vireellä niinkin, että keskimääräinen nukuttu unimäärä on pyörinyt siinä seiskan kieppeillä. Viimeaikoina on tullut sen sijaan nukuttua useampiakin öitä tuolla ylemmässä kappaleessa mainitulla tavalla: hirsiä vedetty all night long, ja silti aamuvuorossa kellon hipsiessä vuoron loppumiseen saakka oon ollut maailman onnellisin, että pääsen kotiin vielä päiväunille, ennenkuin edes harkitsen salille lähtemistä. Ja ompa ihan useamman kerran käynyt niinkin, että sinne salille ei muuten ole enää lähdetty. Ei vaan ole jaksanut.

Pidin lepoviikon juhannusviikolla, ihan siitäkin syystä että olin tasan kaksi yötä tuosta viikosta samalla paikkakunnalla missä kuntosalini sijaitsee. Alkuviikko töissä porukoilla, loppuviikko siskolaatuaikaa Joensuun suunnilla. Tää oli vähän taas tämmönen, että sen lepoviikon olisi hyvin voinut pitää 2-3vk aikaisemmin, mutta kun minähän pidän sen tasan sillon kun oon vähintään puolet viikosta toisissa maisemissa, koska no minä. Hups. Sen jälkeen ei oo jumpat pahemmin luistanut. Pari vähintään ok-jalkareeniä on vedetty, muistaakseni pari aika jees selkä-habajumppaakin, mutta treeni, josta oon sanonut sen saavan kulkemaan "vaikka pää kainalossa hehheheh" eli olka-ojentaja ei sitten millään. Eilen oli ensimmäinen ainakin decent-asteelle yltänyt suoritus, wow. Suoraan sanoen jännitin jo salille menoa aika paljon, koska en tiennyt miten henkisesti ottaisin sen, jos treeni menisi vieläkin päin honkia. Onneksi se ei ihan mennyt.

Lepopäiviä oon nyt ottanut ihan rehellisesti enemmän. Viimeviikolla taisin käydä tekemässä 2 kunnollista salitreeniä, keskellä viikkoa kävin kerran heiluttelemassa puntteja ja toteamassa että hitot, ei tää tänään kyllä toimi eikä tasan lähden. Oon yrittänyt olla stressaamatta asiasta ja säilyttää mielenrauhani asiani suhteen, koska oonhan mä salilla ravannut jo sen 4,5 vuotta, ja siihen aikaan on jo mahtunut muutama muukin motivaation ja energian lopahdus, joista on kumminkin aina alle kahdessa viikossa selvitty. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että olisin esimerkiksi läheskään kuukaudeksi todennut että hitot, ei nyt muuten kiinnosta. Mutta silti: jos energiatasot on jatkuvasti alhaalla, niin mitenköhän tässä voisi kuvitella jatkossakaan riipaisevansa hyviä treenejä?

Sitten tullaan osuuten työ tässä yhtälössä. Sitä en syytä pätkääkään mun väsyneisyydestä, koska duuni ei todellakaan ole fyysisesti mitään raskasta ja kuormittavaa, eikä vuorotkaan ole niin huisin pitkiä, että syytä löytyisi siitä. Sitten taas: mä käytän päivistäni about neljäsosan siihen, että myyn tuotteita tueksi ihmisten hyvinvoinnille. Mulle kerrotaan vaivoja tai ongelmia, ja pyritään yhdessä etsimään ne oikeat tuotteet tukemaan ja poistamaan niitä ongelmia. Tästä syystä toki mulla on omat epäilykseni sen suhteen, että mikä hommassa voisi olla pielessä, mutta katsotaan.

No tästähän tuli sitten näköjään tämmöinen kunnon romaani! Ehkä seuraavalla kerralla pääsen jo siihen, minkälaisia syitä epäilen tälle olevan, ja miten niitä korjata. Tai sitten tuun kahden viikon päästä pirtsakkana kertomaan, että nyt mä voisin juosta vaikka maratonin aamuisin ja alkaa tehdä tuplatreenejä viitenä päivänä viikossa. Nooo aina saa ainakin haaveilla siitä...