sunnuntai 24. tammikuuta 2016

ruokapäiväkirja

 spelttihiutaleita, valkuaisia, pellavansiemenrouhetta, marjoja

Jotkut asiat ei vaan muutu, ja aamupuuron olennaisuus jok'ikisessä aamussa on yksi niistä. Vaikka diettiolosuhteissa oon kokenut parhaaksi jakaa puuroannokseni puoliksi päivän ensimmäiseen ja viimeiseen ateriaan nukahtamista helpottamaan, niin aamulla se on muutoin runsaampi. Proteiini valkuaisista, rasvaa pellavansiemenrouheesta ja marjoja mukaan - yllättävän pienellä spelttimäärällä pysyy kylläisenä pitkään.
riisi/makaroni, jauheliha/kana, vihanneksia (lounaalla oliiviöljyä)

Lounas ja päivällinen mulla on usein raaka-aineiltaan identtisiä, koska vapaapäivinä/viikonloppuisinkin yleensä teen ne samaan aikaan, koska tykkään käydä nimenomaan niiden välissä salilla.
Päivälliset ja lounaat tykkään aina prepata valmiiksi kouluviikoille. En syö kouluruokaa yksinkertaisesti koska haluan päättää itse mitä syön ja vaikka se vähän nirsolta kuulostaa, niin en halua tyytyä jonkun muun esittämiin vaihtoehtoihin joista yksikään ei välttämättä nappaa.
Foodprep lämpimien ruokien osalta viidelle päivälle taisi viedä tänäänkin semmoisen 1,5-2h, mutta nytpä ei tarvi noiden suhteen ennen perjantaita muuta tehdä kun napata jääkaapista ja lämmittää. Preppailun positiivinen vaikutus näkyy myös siinä, että se saa mut ostamaan tuoreita vihanneksia, joka on myös maun kannalta äärettömän hyvä :D
2 valkuaista 1 kananmuna, kalkkunaleikettä, porkkanaa
+
spelttihiutaleita, vähän marjoja, omenaa, pähkinöitä, kurkkua

Ilta/välipalojen suhteen on tosiaan tehty jo vähän muokkailuja, kuvassa vanha ratkaisu. Välipalatkin on  saanut jättää vielä kotiin, koska lounas on tuntunut pitävän tarpeeksi kauan kylläisenä, että yleensä koulun loppuessa siinä kahteen mennessä ei salille lähtiessä vielä ole nälkä yllättänyt. Simppeleitä ruokia, hyviä sellaisia, olo on tuntunut virkeältä ja sopivan kevyeltä. Maitotuotteet on siis jääneet puolihuomaamatta pois, mutta mitään suurta negatiivista argumenttia asiasta mulla ei kuitenkaan ole antaa.
Mä päätän nyt tän reilun kolmen tunnin pöydän ääressä opiskelujuttujen ja tän kanssa vierähtäneen hetken, väsään illan viimeisen safkan, katon Netflixistä vielä jakson O.C:tä ja pyrin nukkumaan hyvät unet seuraavan viikon alle :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti