rehellisen itsekkäästi keskiössä se oma hyvinvointi

Oman hyvinvointinsa analysointiekspertti täällä hei taas. Kuluneet päivät ja uudet muutokset, ehkä omaksi osakseen ne unettomat yön tunnitkin on herättäneet paljon syvällistä pohdintaa. Olikohan tää momentti nyt eilisen salitreenin keskellä, mutta ihan selkeä semmoinen hehkulamppu syttyi oman pään yläpuolella ja päätin yksinkertaisesti, että nyt siirretään se fokus ihan täysillä muhun itseeni, oman itseni kehittämiseen ja oman elämänlaadun tason parantamiseen entisestään. Tämä tietysti vaikuttaa myös ympärillä oleviin asioihin ja itseeni: jos haluan kehittyä aina paremmaksi työntekijäksi, saan siitä itsekin paljon takaisin, ja työpaikalle se näkyy pelkästään positiivisesti. Jos haluan kehittyä saamaan itselleni entistä enemmän irti opiskelusta, tulee se näkymään myös asian ohella lopputuloksessa. Jos haluan ryhtyä tavoittelemaan ajatuksen tasolla kyteneitä pieniä "mitäs jos" ajatuksia, ja rakentelemaan niille varovaisesti omia polkuja, tulen ainakin oppimaan lisää itsestäni ja elämästä.

Oon aina ihannoinut vahvuutta. No toki sitä fyysistä puoltakin joo, mutta erityisesti henkistä vahvuutta. Vaikka toisaalta tiedän, että monista asioista olisi ulkopuolisella jeesillä selvinnyt nopeammin ja ehkä paremminkin, koen monenlaista ylpeyttä siitä faktasta, että itsensä kanssa käydyt sodat on selvitetty itse, pärjätty niistä oppineena voittajana. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että vaikeudet ja kriisit kasvattaa, jos ne ottaa sillä asenteella. Silloin kun itkettää, kiukuttaa ja harmittaa 24/7 ei toki ensimmäisenä tule mieleen että hehee, kahden vuoden päästä voin kokea olevani vahva tämän asian takia, mutta näin se voi vaan olla. Toivottavasti mahdollisimman monen tilanteessa olisikin.
Vahvuutta ei kuitenkaan mun mielestä ole pelkästään selvitä tiukoista tilanteista ja haasteista. Vahvuutta vaaditaan ihan yksinkertaisesti siihen, että esimerkiksi osaa pitää omat puolensa, ja silti ottaa toiset huomioon. Luulen, että valtaosa tässä asiassa jakautuu liikaa jompaankumpaan päähän, niin ehkä kokisin vielä itsenikin. Tästä syystä koen sen yhtenä selkeänä kehityskohteena. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen tunnetaan varsikin salipiireissä tuttuna fraasina, varmaan alkuperäisen lausujansa puolesta. Mun mielestä asia kuitenkin sopii paljon paremmin nimenomaan henkiseen kehitykseen. Okei kyllä, tyytyväinen itseensä saa ja pitääkin olla, mutta ehkä haen ennemmin sitä, että ei pidä koskaan itseään mitenkään liian valmiina ihmisenä. Aina on uusia asioita opittavana, uusia haasteita kohdattavana ja aina jotain kehitettävää.

Dieetti ei ole nyt sujunut, sen voin ihan rehellisesti kertoa. Tällä hetkellä kiristyvä kroppa ei yksinkertaisesti ole omalla prioriteettilistalla kovin korkealla, koska en koe tämänhetkisenkään kuntoni vaikuttavan sen kummemmin negatiivisesti, niin henkisesti kuin fyysisestikkään omaan hyvinvointiini, joten en ota stressiä. Jos haluan heittää aerobisia, teen niin, jos haluan pitää päivän ruuat miinuksille menevissä määrissä, teen niin. Samaten jos tekee mieli syödä lounaan jälkeen kolme omenaa, teen niin, tai jos salilla kiehtoo vaan pelkästään se punttien nosto. Tällöin en pakota itseäni edes vilkaisemaan crossareille päin, koska mulla ei ole siihen mitään huutavaa henkistä tarvetta. Hetkellinenkin energiamäärien nosto toi selkeän hyppäyksen myös voimatasoissa, joka nimenomaan oli sellainen asia, josta sain henkistä mielihyvää. Fyysiselle puolelle tässä asiassa ei sitten mennäkkään, koska ankkakävely vältellen jalkalihaksien ylimääräistä käyttöä on tullut viimeviikkoina jostain syystä taas hyvin tutuksi...

Ensimmäistä kertaa kuukausiin yleisfiilis vähän (tai enemmänkin) stressaantuneesta naisesta joka rentoutuu lähinnä treenatessa tai ystävien kanssa ulkona, out of breath -olotilalla varustettuna varsinkin ihmissuhteiden suhteen on viimein saanut väistyä. Otan ja annan itselleni luvan ottaa omaa tilaa juuri niin paljon kuin sitä tarvitsen. Nyt olo on suhteellisen energinen, inspiroitunut, valmis uusiin haasteisiin. Siemailen piña colada -makuista vihreää teetä ja suunnittelen huomisia aikatauluja, huomisaamun vihersmoothieta. Iltalenkki merenrannalla, yhteen maailman lempparipaikoista siinä poiketen rentoutti oloa entisestään, ja muistutti siitä, miten hyvä täällä voikaan olla, kunhan pysyy sillä true to myself -linjalla. Lainaus omasta viimeisimmästä IG-kuvan kuvatekstistä: when life gives you everything but lemons, enjoy it.