tiistai 18. lokakuuta 2016

hiusten- & ihonhoidon suosikit


Oon kuulunut Livboxin innokkaisiin tilaajiin yhteensä jo suunnilleen puolisentoista vuotta. Kortin vaihtuessa kesällä Livboxin tapaan kaikkia suoraan kortilta veloitettavia maksuja tuli mietittyä tarkkaan, että onko ihan varmasti worth it uudistaa. ja nyt kolmen kuukauden paussin jälkeen oikeen mielelläni pistin uuden tilauksen vetämään, ja odotan innolla marraskuun alussa boksin tulemista taas omaan postilokeroon. Itse ei tule kauheasti vaan osteltua ja kokeiltua varsinkaan mitään hiusten- tai ihonhoitoon liittyviä tuotteita; helposti tulee vain hankittua ne pakolliset. Boxin parhautta on se, että suhteellisen pienellä kuukausimaksulla (tykkään joka ikinen kerta laskeskella laatikon todellisen arvon, ja parhaimmillaan se on jopa yli 3x sen, mitä Livboxin tilaaminen kustantaa) pääsee kokeilemaan uusia juttuja, joista oon löytänyt monta uutta lempparia. Tosi harvoin tulee tuotteita, jotka olisi täysin hukkatavaraa mulle, ja silloinkin pääsee ilahduttamaan jotain läheistä kyseisellä tuotteella.
Näistä päivittäisistä tuotteista boksista ei ole peräisin varsinaisesti mikään, mutta keväällä jossain niistä lymynnyt Carmexin huulirasva oli ihan omiaan muistuttamaan siitä, että kyseessä on kyllä oman tuoteryhmänsä ykkönen. Ja tässä puhuu ihminen, jonka asunnosta, laukuista ja laatikoista löytyy varmaan 10-20 erilaista huulirasvaa, joten väittäisin olevani kokemuspuolella ihan pätevä toteamaan noin,
Muutoin ihon rasvaamiseen oon jo vuosia käyttänyt Bodyshop:in body buttereita, ihan vaan siksi koska mulla on todella helposti kuivuva iho, ja kyseinen paksu kosteusvoide toimii omalla kohdallani siksi hyvin. Joka päivä suihkun jälkeen puhtaalle iholle, niin pysyy kosteutettuna ja pehmeänä.
See Beauty:n Cleansing foam ripsienpidennyksille on suhteellisen uusi tuttavuus, jota ripsihuoltajani suositteli eilistä edeltävässä ripsihuollossa ja jonka kotiutin Blue Lagoonista, näköjään ainakin merkin verkkokaupasta sitä myös saa samaan hintaan. Tykkään rajata silmiä pidennyksistä huolimatta, ja varmaan jokainen vastaavassa tilanteessa oleva tietää, miten hankalaa niitä meikkejä on yrittää saada sieltä ripsirajasta kunnolla. Kyseinen puhdistusvaahto putsaa kaiken hellävaraisesti, kun sitä levittää nokareen hellävaraisesti ripsien suuntaisesti kasvojen puhdistuksen yhteydessä, ja 120ml puteli kyllä tulee riittämään kauan.
Garnierin Micellar Cleansing Wipes kuuluu lemppareihin yhdestä hyvin vahvasta syystä: helppo. Yleensä pilkon puhdistuspyyhkeet kolmeen osaan, varsinkin kun omaan meikkinpuhdistusoperaatiooni ei kuulu ripsarien poishankausta. Plussaa myös pehmeästä materiaalista, jättää ihon oikeasti freesin ja puhtaan tuntuiseksi.
L´ORÉAL:in Pure clay glow mask on aika uusi tuttavuus, eilen heitin naamaan ekaa kertaa ja kyllä tuntu puhdistavan hyvin, vaikka toki vaikutusaikana olo oli aika alienmainen. Puhdistustekniikka kyseisen tuotteen suhteen vaatii ehkä vähän hiomista, mutta kyllä se siitä! Tulen varmaan jatkossa käyttämään kerran viikossa, ja yhden purkin pitäisi kestää noin kymmenen kertaa.
Toka lemppari kasvojen puhdistukseen on philosophy:n the microdelievery peel, jonka näytekoossa aikoinaan bongasin juurikin Livboxista, ja jonka ostin mielelläni myös normaalikoossa myöhemmin itselleni. Ei maailman halvin, mutta hyvin toimiva ja riittoisa. Omat purkit hankin varmaan vajaa vuosi sitten, ja aika tasaisesti viikottaisella käytöllä alkavat nyt ehkä osoitella loppumisen merkkejä. Todella toimiva ja tehokas kaksivaiheinen kuorinta, joka ei kuitenkaan kuivata ihoa, vaan tekee siitä puhtaan ja pehmeän. Iso suositus, tuun itekkin kyllä ostamaan taas uudelleen kun pääsevät loppumaan.
Dermalogica:n daily microfoliant tuli omaan omistukseeni niinikään boxin kautta, mutta voisin vahvasti harkita ostamista näyteputkilon loppuessa. Jokapäiväiseen kasvojenpuhdistukseen istuva tuote, joka tulee jauhemaisena putelista, hangataan kevyesti kostein käsin kostealle naamalle, näin muodostaen kevyesti vaahtoavan tahnan, joka puhdistaa ja hieman kuorii kasvoja. Tuotteen haju on ehkä ainut asia mikä ei niin hurjasti miellytä, mutta ei haittaakaan niin pahasti. Ei kuivata, ja puhdistaa hellävaraisesti.
Hiustenhoito on nimenomaan se mikä tarvitsee omalla kohdallani eniten tsemppausta, ja jonka kohdalla kiitän Livboxin syytämiä tuotteita, kun eihän niiden halua menevän hukkaan, ja kaikki nämä tuotteet ovatkin sieltä peräisin. Aivan liian helposti oma hiustenhoito nimittäin valuu siihen minimaaliseen rutiiniin: pese, anna kuivua, heitä ponnarille. Varsinkin koska kumminkin värjään tätä omaa päätäni noin parin kuukauden välein, olisi tärkeää pitää vähän parempaa huolta.
Cutrin:in Sensitive care spray on käyttöhelppoudeltaan ykkönen, sillä sitä voi suihkutella helposti pyyhekuiviin hiuksiin pesun jälkeen hyvin näppärästi. Tuntuu tekevän hiuksista pehmeämmän, ilman hajusteita. Riittoisa pullo ja helppo tuote.
Garnier:in Leave-in serum on ehdottomasti toimiva hiusten kuntoa kohentava tuote, sitä hierottaessa pyyhekuiviin hiuksiin. Isona plussana myös erityisen miellyttävä tuoksu, eikä mikään hurja hinta joten voi olla että näyteputelin huvetessa ostan täysikokoisenkin. Pikkuvinkkinä sekin, että useamman vastakkaisen sukupuolen edustajan oon saanut koukuttumaan tohon tuoksuun, eli mikäli haluatte jonkun haaveleivan hiustenne merkittävästä tuoksusta silloinkin, kun ette ole itse paikalla, kokeilkaa tätä :D
Ehkä kaikista lempparein on tämä Cutrin:in oil treatment. Suosituksenahan hiusöljyille taitaa olla, että niitä kannattaa käyttää ennen pesua, joten itse tykkään laittaa illalla ennen nukkumaanmenoa, jos olen suunnitellut että pesen hiukset heti aamulla/aamupäivällä treenin jälkeen. Aivan ihana, ylellinen tuoksu, ja toimiva vaikutus.

Kyllähän näitä lemppareita varmaan löytyisi vielä lisääkin, mutta nää tuotteet on mulla käytössä pitkälti päivästä ja viikosta toiseen, ja joita voin lämpöisesti suositella muillekkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti