tiistai 13. joulukuuta 2016

so sick.

Nyt se sitte viimein iski. Maanataiaamulla kurkku tuntu vähän karheelta ja päätin muutenkin pitää lepopäivän, tänään heräsin 6:20 suorittamaan kahden tentin päivää ihan tukossa ja voimattomana. Koko loppusyksyn ja alkutalven oon saanut taisteltua kausiflunssaa vastaan, saanut nujerrettua ensioireet aina menestyksellä, mutta nyt tähänastisen korkeakoulutaipaleen ehdottomasti rankimmat viikot ja isoin stressirykelmä taisi viimein viedä voiton. 

Mä oon superhuono sairastaja. Otan sen henkisesti raskaasti, kun fiilis ei ole hyvä ja energinen, enkä pääse tekemään asioita joista nautin. Ruokapuolella myös heitän helposti hällävälii-asenteelle, vaikka juuri sairastaessa kannattaisi kumota kurkusta niitä superfoodeja ja ravinteikkaimpia juttuja. Lisäluksusta tähän kipeilyyn tosiaan tuo vielä kahden tentin stressi, sekä huoli siitä, että oonko viikonlopuksi duunikunnossa, kun tiedän että työvoimalle on landella joulukiireiden loppukirillä tarvetta. Tää on myös yksi syy siihen, miksi en oikein osaa fiilistellä joulua ennenkuin itse joulupäivinä; oon pienestä pitäen tottunut siihen että varsinkin ne joulukuun vikat viikot menee aina kauheessa stressi ja kiirepuristuksessa, kun yritetään saada kaikki duunit tehtyä ja järjesteltyä vuoden kiireisimpään sesonkiin. Toisaalta voin myös myöntää, että toisaalta tykkään siitä ajatuksesta, että päästään melkein vain perheen kesken siellä hyörimään yhdessä, vaikka se toki vähän erilaista laatuaikaa onkin. En mä harmittele sitä faktaa, että tulevan maanantain synttäriaamuna kello soi kuudelta, niin se on ollut useana vuotena, ja maalla yleensä sitäpaitsi nukahdan helpommin aikaisin. 

Tosiaan, perjantaina käyn väsäämässä viimesen tentin tälle syksylle, ja spesiaalin siitä tekee myös se fakta, että suuntautumisien alkaessa ensivuoden puolella, tarkottaa se mulle aika hitosti vähemmän Itä-Helsinkiä jatkossa, josta oon rehellisesti sanottuna aika onnellinen :D Sitten suuntaan duuniavuksi ja joulua viettämään maalle, ja tuun vasta vuoden vikoiksi päiviksi takasin omaan kotiin, Uudenvuodensuunnitelmat mulla ei oo yhtään selvillä, pari ideaa on mutta en oo ollenkaan varma. Melkeen tuntuu siltä, ettei juhlimaton uusivuosi kuulostaisi yhtään huonolta idealta, freesin aamuherätyksen kera. We'll see, onhan tässä aikaa miettiä.

Nyt yritän motivoida itteni vielä tässä inkiväärillä höystetyn teen hörppimisen lomassa lueskelemaan vielä vähän yrityksen rahoitusta jotta noi investointilaskennat huomenna edes jotenkuten onnistuis, ja pistän sekä sormet että varpaat ristiin nopsan paranemisen puolesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti